Tilastotietoa energiatodistuksista
Ympäristöministeriö kerää energiatodistustiedot kuntien rakennusvalvonnoista. Tilasto kattaa noin kolmasosan uusista pientaloista, koska osa kunnista ei vastannut kyselyyn.
Uusista pientaloista jo noin puolet A-energialuokkaa
Suomessa viime vuonna rakennetut pientalot ovat energiatehokkuudeltaan selvästi normirakentamista parempia. Noin puolet pientaloista on A-energialuokkaa, ja yli 82 prosenttia uusista omakotitaloista on vähintään B-energialuokkaa. Rakentamismääräysten tason mukainen talo olisi energialuokaltaan B tai C.
Vuonna 2010 valmistuneiden uusien omakotitalojen energialuokka
Uudisrakennusten energiatehokkuutta seurataan nyt keskitetysti toista kertaa. Vuodesta 2009 uudisrakentamisen energiatehokkuus on parantunut selvästi: A-energialuokkaisia pientaloja oli tuolloin 21 prosenttia ja B-energialuokkaisia 33 prosenttia.
Vuonna 2009 rakennettujen omakotitalojen energialuokka

Vuonna 2010 rakennettujen omakotitalojen energialuokka

Muut uudet asuinrakennukset eivät ole aivan niin energiatehokkaita kuin pientalot, mutta myös niiden energiatehokkuus on parantunut selvästi. Esimerkiksi A-energialuokan osuus kerros- ja rivitaloissa on tuplaantunut.
Vuonna 2009 rakennettujen muiden asuinrakennusten energialuokka

Vuonna 2010 rakennettujen muiden asuinrakennusten energialuokka

Pääkaupunkiseudulla puolet taloista A-luokkaa,
Oulussa 80 prosenttia
Kunnissa, joissa rakennetaan paljon, pientalot ovat keskimäärin normirakentamista energiatehokkaampia. Esimerkiksi Helsingissä, Vantaalla ja Espoossa noin puolet uusista omakotitaloista on A-energialuokkaa. Erityisen energiatehokkaita taloja rakennetaan Oulussa, jossa peräti 80 prosenttia uudista taloista on A-energialuokkaa. Tilastoista käy ilmi, että myös muutamissa yksittäisissä pienissä kunnissa kaikki uudet omakotitalot ovat olleet A-energialuokkaa.
Lisätietoja
YM:n tilasto rakennusten energialuokista (pdf-itedosto)
